”Karhusta voidaan käyttää myös nimitystä otso, mesikämmen tai vaikkapa kontio. Äiti tiesitkö sen?”, kysyi innokas viskarilainen poikani muutama vuosi sitten.Hän kertoi myös monista eri kasveista ja marjoista; minkälaisia ne ovat, missä ne kasvavat ja mitä ne tarvitsevat kasvaakseen.
Tänään hän kertoo minulle Pokemon Go:sta, jota tutkittiin koulussa osana oppituntia. Haluan nostaa suomalaiselle opetukselle hattua, sillä on hienoa, että tartutaan herkästi tämän päivän pinnalla oleviin aiheisiin. Integroidaan ne heittämällä osaksi opetusta ja hyödynnetään sitä.
Mutta se mikä minua ihmetyttää on, että missään vaiheessa, siis missään vaiheessa tätä kahdeksan vuotta sitten osaltamme alkanutta varhaiskasvatusta, ja sittemmin opetussuunnitelmaa, ei tutustuta suunnitellusti erilaisiin lapsiin ja ihmisiin. Eikö se ole melko omituista?Meillä on aikaa opettaa heitä tuntemaan eläimet, kasvit, luonto, uudet teknologiset innovaatiot ym.. mutta miten ihmeessä sieltä puuttuvat ihmiset? On erilaiset puut ja marjat, mutta missä ovat ihmiset?
Haluan jo nyt korostaa, etten halua millään tavalla väheksyä edellisten tärkeyttä. Mutta pistää kyllä miettimään, miksemme vieläkään uskalla puhua jo pienille päiväkotilaisille kehitysvammaisista, CP-vammaisista, autistisista, muistisairaista… siis erilaisista ihmisistä?
Iltalehti uutisoi tänään, 14.9.2016, 9-vuotiaasta Villestä, jolla on diagnosoitu ADHD ja Touretten syndrooma. Artikkeliin voit tutustua täältä.Villeen kohdistunut kiusaaminen koulussa on lehtijutun mukaan saanut pojan pohtimaan hengen riistämistä itseltään.
Ville ei ole Suomessa ainut kiusaamisesta kärsivä lapsi. Heitä on todellisuudessa kymmeniä tuhansia. Heidän erilaisuuttaan pilkataan joka päivä.
Se yksinkertaisesti ei ole oikein, että 9-vuotias poika haluaa kuolla, koska hän on erilainen kuin, käytän termiä, neurologisesti tyypillinen. Olen ennenkin sanonut, etten pidä sanasta tavallinen. Koska eihän kukaan ole tavallinen. Oikeasti jokainen on erilainen. Mutta mikä erilaisuus on ymmärrettävää, on toinen – ja samalla se oleellinen asia.
Kiusaajalasten harteille on turha työntää kaikkea vastuuta. Katse pitäisi kääntää meihin aikuisiin, vanhempiin ja kasvattajiin. Koko suomalaiseen yhteiskuntaan.
Miksi meidän varhaiskasvatukseen ja opetussuunnitelmaan ei kuulu erilaisiin ihmisiin ja sairauksiin tutustuminen? Meidänhän pitäisi antaa jo pienille lapsille mahdollisuus ihmetellä ja kummastella erilaisia ihmisiä yhdessä aikuisen kanssa!
Aikuisen joka kertoo, että Touretten syndroomaa sairastava ihminen on vain hieman erilainen kuin sinä. Hän saattaa kiroilla tai liikehtiä eri tavalla, mutta se ei vahingoita sinua, tai meitä muitakaan. Hänkin haluaa samalla tavalla opetella tuntemaan eläimet ja marjat, ja pelata vaikkapa pokemon go -peliä kanssasi.
Erilaisuudesta pitää uskaltaa puhua. Sitä ei mitenkään muuten voi oppia ymmärtämään. Jos, ja kun, kaikki lapset eivät ole niitä onnekkaita, joiden lähipiiriin kuuluu vaikkapa autismin kirjon ihminen, niin miten he muka voisivat muuten oppia ymmärtämään ja kohtaamaan heitä?
Kyllä kiusaaminen on ennen kaikkea yhteiskunnallinen ongelma, ei pelkästään ”ilkeiden” lapsien.Pelkät hyväntekeväisyyskonsertit ja Duudsonit eivät yksin kiusaamista poista. Siihen tarvitaan mukaan jokainen lasta kasvattava aikuinen.
Ja kyllä, se on ihan mahdollista. On niitä siltoja osattu ennenkin rakentaa.
Ville, Sinä olet Ainutlaatuinen ja tärkeä poika!
Kommentare