Sinä ja minä. Ja Nuutti.
Tasan vuosi sitten, tulin kesken päivää töistä kotiin kuumeisen poikani luo. Muumien, buranan ja mehulasillisen jälkeen istahdin koneelle lukemaan päivän lööpit. Törmäsin OAJ:n tiedotteeseen, jossa kerrottiin Kataisen hallituksen kaavailemien päätösten romuttavan erityisoppilaiden tuen. Hallitus oli päättänyt säästää erityisopetuksesta 10 miljoonaa euroa. OAJ:n laskelmien mukaan tämä tarkoitti ryhmäkokojen huomattavaa kasvua ja noin 160 erityisluokanopettajan vähennystä.
En voinut uskoa lukemaani. Eivätkö nämä lapset olleet epätasa-arvoisessa asemassa jo valmiiksi? Tuo peiton alla makaava poikako ei saisi välttämättä enää opiskella tuetusti? Kukaan ei mene niin tarkkaan aamuisin ovelle odottamaan taksia valmiina koulupäiväänsä varten kuin hän!
Mitä voin tehdä? Vai voinko tehdä mitään? Facebookin uutisvirta täyttyi huolestuneiden vanhempien ja opettajien päivityksistä. Suuttumus kasvoi, mitä enemmän asiaa ajattelin. Tämä EI VOI mennä näin. Halusin jokaisen ihmisen näkevän tuon pienen erityislapsen mielessään, joka haluaa mennä kouluun. Joka ikinen päivä.
Tein asiasta avoimen vetoomuksen sosiaaliseen mediaan. Seuraavana päivänä tein kansalaisadressin, jossa vaadin linjauksesta luopumista ja erityistukea tarvitsevien lasten tasa-arvoista oikeutta oppimiseen. Adressin allekirjoitti neljässä viikossa noin 23 000 ihmistä. Vein adressin opetusministerille, esiinnyin mediassa, painostin ministeriä jos toistakin. Lopulta, elokuun budjettiriihessä linjauksesta luovuttiin.
Viime elokuun Ilta-Sanomien haastattelussa Kiuru myönsi, että linjaus olisi asettanut erityistukea tarvitsevat lapset epätasa-arvoiseen asemaan.
Samaisen budjettiriihen yhteydessä erityisopetuksen tilanne selvitettiin uudelleen adressista nousseen kohun pohjalta. Kaavaillut säästöt paitsi peruttiin, erityisopetukseen päätettiin suunnata valtion budjetista 10 miljoonaa euroa lisärahaa tulevaa vuotta ajatellen. Tuo 10 miljoonaa tuli kuntien haettavaksi reilu kuukausi sitten. Uutinen otsikoitiin MTV:llä näyttävästi: ”Koulunkäyntiavustajille miljoonien jättipotti”.
Tänään on siis meille ja kymmenille tuhansille muille erityisyyttä koskeville perheille tärkeä päivä. Tänään Tehdään Nuutin haaveesta totta! -vetoomuksesta on tasan vuosi. Tuon vuoden aikana erityisopetus rikastui miljoonilla ja lasten tulevaisuus on taas karvan verran parempi. Joskus muutokseen riittää vain rohkeus ja sinnikkyys.
Vaikka itse opetusministeri ei meille ”kansalaisaktiiveille” asiasta julkisesti kiitosta antanut, on se loppujen lopuksi sivuseikka. Minusta tuo tempaus oli osoitus jostain paljon suuremmasta. Viisaita päätöksiä tai muutoksia eivät aina tee vain koulutetut maisterit tai tohtorit. Joskus niiden taakse tarvitaan äitejä ja lapsia. Niitä ihmisiä, joita päätökset koskevat.
”Maailma muuttuu kun sitä muutetaan”, kuuluu Pekka Haaviston vaalislogan. Ja sillä tiellä kannattaa rohkeasti jatkaa. Muutoksiin pystytään vain tekemällä.
Nyt jos koskaan.
Teksti luettavissa myös täällä.
Comments