top of page

Sinun käsissäsi

Writer's picture: Noora KoponenNoora Koponen



”Ootko sä vähän vammainen?”

Lause, jonka varmasti lähes jokainen meistä on joskus kuullut. Mutta oletko koskaan miettinyt tarkemmin, mitä tuo sana edustaa sinulle?


Minulle ensimmäinen mielikuva tästä nousee lapsuudesta, jossa heikommin pärjääviä, tai vaikka lasta joka ei onnistunut jossain, haukuttiin vammaiseksi. Vammaisuus oli ainoastaan negatiivinen sana, joka kuvasti heikompaa tai ”tyhmempää” ihmistä. Ja samalla tavoin tuota sanaa kuulee käytettävän edelleen.Tosiasiassa vammaisuus on sana, jolla kuvataan ihmisen yhtä ominaisuutta, ja toisaalta sana, jolla haetaan ymmärrystä hänen yksilölliselle olemukselleen.


On tunnustettava, etten itsekään ollut ajatellut asiaa enempää, ennen kuin sain elämääni esikoiseni. Hän on oikeastaan muuttanut käsitykseni tästä ihan kokonaan. Sen, miten suhtaudumme vammaisuuteen.


Lapseni on saanut minut miettimään yhteiskuntaamme paljon. Sitä, minkälainen se oikeasti on. Miksi meille syntyy niin herkästi kielteisiä asenteita erilaisuutta kohtaan ylipäätään? Ja miksi sanasta ”vammainen” on tullut haukkumasana? Mitä me vammaisuudessa pelkäämme?


Kun ensimmäistä kertaa olimme lapseni kanssa hänen autismikirjoonsa liittyvällä osastojaksolla reilut kymmenen vuotta sitten, hänen autismiaan yritettiin jopa vaimentaa. Muistan, kuinka osastolla lapseni omahoitajana toiminut nainen esimerkiksi kielsi häneltä käsillä ja paperilapuilla vipsuttamisen, koska ”se ei ollut normaalia”.Vipsuttaminen on sellaista, jossa käsillä heilutellaan edes takaisin nopeaan tahtiin jotain pientä esinettä, koska se rauhoittaa.


On oikeastaan uskomatonta ajatella tänään, kansainvälisenä vammaisten päivänä, että tällaisesta kuntoutuksesta on vain kymmenen vuotta. Onneksi asiat ovat muuttuneet parempaan, eikä vipsuttamista ole kukaan enää kieltämässä häneltä.


Mutta mitä vammaisuus meille lopulta edustaa? Kuka vammainen ihminen on, ja miksi hänestä käytetään sellaista adjektiivia? Onko sen pakko olla huono asia? Voisiko se olla vain tosiasia toisesta henkilöstä, joka auttaisi muita ymmärtämään hänen erityisyyttään?


Voisimmeko erityisesti tänään opettaa ja haastaa itseämme tunnistamaan omaa suhtautumistamme erilaisuuteen? Pyrkiä näkemään vammaisuuden määritelmän takana oikean ihmisen, jolla on unelmia, haaveita ja tavoitteita.


Ihmisen, joka on vain ja ainostaan yhdenvertainen.Ja ihmisen, jonka osallisuuden ja oikeuksien toteutuminen on sinun käsissäsi, joka päivä.


Hyvää kansainvälistä vammaisten päivää! 🌍


9 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page