”Älkää viekö Nuutilta avustajaa!”
”Tehdään Nuutin haaveesta totta.”
Minä huusin. Minä kirjoitin. Minä painostin. Ja minä vaadin. Niin minä tein vuonna 2014.
Yritin epätoivoisesti puolustaa autistisen Nuutti -poikani oikeutta opiskella koulussa tasa-arvoisesti muiden lasten kanssa.
Silloinen Kataisen hallitus, jonka Kehitysministerinä Pekka Haavisto toimi, oli leikkaamassa erityisopetuksesta miljoonia.
25 000 muun ihmisen voimalla ja avulla, kasasin kansalaisadressin, jossa vaadin linjauksesta luopumista. Olin Äiti. Tavallinen äiti, joka ei tiennyt, miten maailmaa voisi muuttaa paremmaksi.
Kontaktoin jokaista silloista ministeriä, joka vähänkään tarpeeksi läheltä liippasi asiaani. Ainut, joka minulle vastasi henkilökohtaisesti, oli Pekka Haavisto. Keskellä yötä, sain pitkän sähköpostin, jossa Pekka kiitti sitkeyttäni kiinnittää huomiota tärkeään asiaan, ja että asia selvästi oli syytä ottaa tarkasteluun uudestaan.
Pekka oli kuunnellut. Vaikka puhuin asiasta, joka ei entuudestaan ollut hänelle tuttu, hän oli kuunnellut.
4kk kuluttua budjettiriihessä, tuo suunniteltu linjaus kumottiin. Sen ansiosta, tänäkin päivänä, erityistä tukea tarvitsevat pienet ja isommatkin oppijat, saavat opiskella paremman hlökohtaisen avun turvin.
Mutta Pekka otti yhteyttä vielä uudestaan, ja sanoi, että päätöksentekoon tarvitaan ihmisiä, jotka ovat siellä missä ihmiset ovat – arjessa. Ihmisten arjessa. Ja niin Nuutti sai mukanani tilaisuuden muuttaa maailmaa.
Tänään toimin valtuutettuna. Saan huolehtia osaltani muun muassa siitä, että tukea tarvitsevia ihmisiä kuullaan.
Olisiko minusta koskaan tullut tätä, mitä nyt olen? Mitä nyt saan tehdä? Jos Pekka Haavisto ei olisi kuullut hätääni?Äitiä, joka halusi suojella lastaan.
Tällaista presidenttiä, oikeanlaista arvojohtajaa, tarvitsisi meistä jokainen.
”Ihmisten pitäisi puhua vähemmän,ja kuunnella enemmän”, kirjoitti poikani Nuutti.
Ja se, kenellä on taito kuunnella, on Pekka Haavisto.
Häntä äänestin tänään.
Comments